Joulukausi sen sijaan on minulla jo täyttä päätä päällä. Eilen se alkoi ihan kunnolla, kun naisten huippukokouksessa testasimme tämän vuoden Blossa-glögin, jonka makua saa arvuutella Lucian päivään saakka. Taalainmaalaisissa mauissa maistoimme lähinnä perinteisiä glögin makuja, kuten neilikkaa... Mutta ehdotuksiksi nousivat myös seljankukka ja sahrami. Jännityksellä odotamme virallista lausuntoa.
Yritin myös saada huippukokouksen osallistujat rakastumaan raaka-aineiden crème de la crèmeen, broilerinmaksaan. Onnistuin osin. Kasvissyöjää en saanut käännytettyä. :) Eilen tein broilerinmaksa-omenasalaattia valtavan lautasellisen, mutta nyt jaan toisen suosikkini.
Broilerinmaksa-sienikastike (2:lle)
250 g broilerinmaksaa
200 g tuoreita, itse poimittuja metsäsieniä tai herkkusieniä kaupasta
1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
nokare voita tai margariinia
ripaus vehnäjauhoja
1 rkl liha- tai riistafondia
1 dl vettä
1/2 dl valkoviiniä
valkopippuria
suolaa
pippuria
kourallinen mungpavun ituja
tuoretta basilikaa
tuoretta timjamia
1,5 dl jasminriisiä
Pilko broilerinmaksa vähän pienemmäksi palasiksi. Sulata voi pannulla ja paista maksat nopeasti kypsiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
Nosta maksat syrjään ja lisää pannulle sipulit ja valkosipulit (ja tarvittaessa vähän lisää margariinia). Kuullota sipuleita pari minuuttia. Pilko sienet isoiksi paloiksi. Lisää sienet pannulle ja paista pehmeäksi.
Sekoita keskenään vesi, fondi sekä valkoviini.
Lisää maksat pannulle ja ripottele päälle hieman vehnäjauhoja. Sekoita. Kaada lihaliemi-viiniseos pannulle ja anna porista pari minuuttia. Heitä lopuksi joukkoon mungpavun idut.
Tarjoa jasmiriisin kanssa (tai vaikka ohraton). Silppua pinnalle tuoretta basilikaa ja timjamia.
Vinkiksi kaikille tuoretta broilerinmaksoja ostaville - pakatkaa ne tupla- tai triplamuovipussiin. :)
Syömingit part une valmis... Eihän sitä nälkäisenä malta kuvata katettua pöytää. Illalla löytyi myös ehkä vuoden paras valkoviini, Saint Clair Pioneer Block Sawcut Vineyard Chardonnay.
Kyllä oli herkullista! Ja teki nopeasti jopa heti töiden jälkeen. Viinillä oli mielestäni iso merkitys! Nopeasti valmista ja lopputuloksena gourmet-ruokaa!
VastaaPoistaJa totta! Maksa täytyy olla ainakin kolmessa pussissa, mieluummin neljässä!
Äiti
Äiti on aina kiitollinen yleisö. :D Täysin puoleellinen!
Poista