tiistai 10. joulukuuta 2013

Lohipastrami, manteli-perunalaatikko ja haudutettua fenkolia

Itsenäisyyspäivän päivällisen idea löytyi - ylläri ylläri - Glorian ruoka & viini -lehden tuoreimmasta numerosta (8/2013). 
Oma toteutukseni oikoi joitain mutkia ja pari unohdustakin tapahtui, mutta lopputulos oli silti herkkua!

Erityisesti haudutettu fenkoli oli minun makuuni, samoin olisivat olleet paahdetut pinjansiemenet, jotka unohtuivat lautaselta. :) Mantelin olisin toivonut maistuvan voimakkaammin, joten suosittelen lisäämään mantelitahnaa (alkuperäisessä ohjeessa) laatikkoon.

Huomaa, että lohipastrami kannattaa laittaa alulle jo tarjoilua edeltävänä päivänä.


Lohipastrami, manteli-perunalaatikko ja haudutettua fenkolia (4:lle)

Lohipastrami

n. 600 g lohta
suolaa
sokeria
mustapippuria
viherpippuria
rosepippuria

Valmista lohipastrami tämän ohjeen mukaan. Jätä vain mausteista pois juustokumina.


Manteli-perunalaatikko

n. 800 g - 1 kg perunoita
2 kananmunaa
(5 rkl mantelitahnaa)
2,5 dl mantelimaitoa
suolaa
mustapippuria
1 dl mantelilastuja

Keitä perunat kypsiksi, (kuori ja) viipaloi ne. Lado perunaviipaleet uunivuokaan. Ripottele kerrosten väliin aina mantelilastuja.


Yhdistä mantelimaito, suola, pippuri ja kananmunat (sekä mantelitahna). Sekoita. Kaada seos uunivuokaan. Ripottele päälle vielä mantelilastuja. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 20 minuuttia kunnes seos hyytyy. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista.


Haudutettu fenkoli

300 g fenkolia
3 dl maitoa
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
suolaa

Pilko fenkolit ohuiksi viipaleiksi. Säästä tupsut koristeeksi.
Keitä fenkoliviipaleita hiljalleen maidossa n. 5 - 7 minuuttia. Valuta maito kattilasta ja lisää öljy, sitruunamehu ja suola. 


Lisäksi
reilu kourallinen pinjansiemeniä

Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla kunnes ne saavat vähän väriä.


Kokoa annos. Leikkaa lautasen pohjalle pala manteli-perunalaatikkoa, nostele laatikon päälle ja sivuille fenkolia. Nostele myös lohipalat annoksen päälle. Ripottele päälle vielä reilusti pinjansiemeniä.
Rouhi koko komeuden päälle suolaa ja pippuria.


Ja tältä se näytti lehdessä... Oikeastaan erona vain tuo pinjansiementen ja luonnonvalon puute (köh, tai kuvaajan taidot ja kameran laatu...)! :)


Ja jälkkäriksi jouluista kinuskirullaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti