tiistai 1. heinäkuuta 2014

Ahventa, halloumia ja hedelmäistä salaattia

Kohta se alkaa toden teolla, mökkikausi. :)

En malta odottaa sitä, että pääsemme useaksi viikoksi mökille taantumaan. Päivät hurahtavat hyvien keskustelujen ja ruokien ääressä, kalastellessa, tuntikaupalla saunoessa ja trivial pursuitissa mittelöidessä. Tiskauskin on positiivinen ohjelmanumero.


Nämä reseptit on testattu ja herkut kuvattu jo viime kesänä, mutta toimivat nyt oivallisesti mökkikuumeen herättäjänä.


Yksi kesän parhaista lounaista syntyi itse pyydetyistä ahvenista, halloum-juustosta ja hedelmäisen raikkaasta salaatista. Ahven tarjoiltiin kahdella tavalla: cevichenä sekä paistettuna fileenä. Oma suosikkini oli ceviche yhdistettynä mehevän ja makean kiivihedelmän kanssa.


Ahven-ceviche (maisteluannos, joka on muunnos aiemmasta)

n. 3 ahvenfilettä (tai filerointia harjoittelevien sivutuotteet)
1 rkl sitruunamehua
2 rkl omenaviinietikkaa
1/2 kuivattu chili
1 tl sokeria
muutama oksa tuoretta korianteria
suolaa
pippuria

Pilko ahvenfileet. Yhdistä kaikki aineet kulhossa ja nosta kylmään kypsymään vähintään 15 minuutiksi.


Hedelmäinen salaatti (6:lle)

pussillinen salaatinlehtiä
1/2 rasiaa viinirypäleitä
n. 3 kiivi-hedelmää
3 tomaattia
ripaus sormisuolaa


Lisäksi paistettuja ahvenfileitä ja halloumi-juustoa.

Paista viipaloidut halloumit pannulla nopeasti, ripottele päälle runsaasti joko tuoretta tai kuivattua minttua.
Paista myös ahvenfileet pannulla, pari minuuttia molemmin puolin. Nosta syrjään, ripottele päälle sormisuolaa ja purista hieman mehua sitruunasta.


Jaa-a... Saattaisivat mansikat olla nytkin näin punaisia, jos jääkausi ei olisi yllättänyt. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti