sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Puutarha toukokuussa

Heissan!

Vähän on (yhä) pitänyt kiirettä muilla rintamilla, joten bloggaus on harvinaista herkkua. Nyt kun kevät uhkuu päälle, on kuitenkin pakko kirjata ylös tärkeät puutarhatapahtumat, että nämä ensi vuonna taas muistaa. :)

Viime viikonloppuna, eli toukokuun 9. oli kunnon istuttelu- ja puuhastelupäivä.


Aloitin aamun hyppäämällä saappaisiin ja nahkahanskoihin ja suuntasin kohti lähipellon nokkospuskia. Ja nehän olivat juuri täydellisessä poimintavaiheessa; n. 10 cm korkeita, puhtaita, ehjiä ja ihania versoja.

Saksin niitä talteen valtavan ostoskassillisen. Illalla olisi ryöppäilyn aika.



Sillä aikaa kun puuhasin pellolla, oli mieheni nurmikkohommissa. Ehkä mainitsin jo viime jutussa, että pihamme meni uusiksi viimesyksyisen vesivahingon myötä. Piha piti kaivaa auki, sillä sinne asennettiin uusi sadevesikaivo. Näin ollen myös nurmikkohommat tuli tehdä uusiksi.

Tilanne 9.5.

Mieheni teki tässä ylivoimaisesti suurimman työn. Olin vain vähän apuna. Hän muokkasi maan tasaiseksi kaivureiden jäljiltä, keräsi pois kivet, kannot, juuret ym. Vahvisti pihan penkereitä, tasoitti maata jälleen... ym. ym.

Ja levitti säntillisen tasaisen kerroksen multaa käännetylle alueelle ja jyräsi tiiviiksi ja tasaiseksi.

Jyräilyä 9.5.

Sitten vain lopulta siemenet maahan - näitä olikin ihana ripotella. Viimeistelyyn kuului vielä siemennetyn maan haravoiminen hellästi niin, että siemenet kunnolla sotkeutuivat multaan. Ja lopuksi taas jyrättiin. Valmista tuli! Mutta n. 4 miestyöpäivää tuohon nurmikon väsäämiseen meni.

Muualla puutarhassa sen sijaan istuteltiin! Olin itse asiassa silloin viikko sitten kuumeessa, ja myöskin vähän sekaisin puutarhakaupassa, jossa olimme nurtsinsiemenostoksilla. Tempaisin ihan asiaa ajattelematta neljä kasvia mukaan; jaloritarinkannuksen sekä sinisenä (Cliveden Beauty) ja valkoisena (Casa Blanca)., että kesälevisian (Sunset Strain) ja levisian (Little Peach).

Ritarinkannuksia tiesin haluavani pihaan, mutta levisioista en ollut ikinä kuullutkaan! :D Jotenkin siinä kuumehoureessa vaan oli tosi hyvä idea napata ne kyytiin.


No, kotona huomasin niiden olevan kivikkokasveja - paahteisen paikan kivikkokasveja. :D Eipä löydy meidän pihasta moista seutua... Hädissäni istutin ne vähiten ravinteikkaalle maapläntille polun varteen pensaan alle. Saapas nähdä, miten niille käy!


Mutta ainakin nyt viikkoa myöhemmin kesälevisia kukkii aivan ihanasti. :)

14.5.


17.5.

Ritarinkannukset löysivät paikkansa unikoiden ja lupiinien vierestä. Samaan penkkiin istutin myös pussillisen palavaarakkautta.


Vierenen lodju sai myös vuokralaisia. Istutin kaksi riviä salaattia (tammenlehti ja jääsalaatti), kahta pinaattia (matador ja "mikä-se-toinen-nyt-olikaan), sekä rivin porkkanaa.


Ja nyt kun viikko on kulunut, löytyi penkistä ensmmäiset pienenpienet alut! Toinen pinaatti oli putkahtanut esiin, samoin ensimmäiset tammenlehtisalaatit. Jännää!


Kyllä ne siinä ihan selvästi näkyy... Kännykän kamera vain oli vähän huono. :)

Myöskään ritarinkanukset eivät ole kuolleet. :D Toisin kuin unikot. Mitähän niille tapahtui?? Yhtäkkiä tämän viikonlopun aikana ne olivat vain pudottaneet nuppunsa ja lehdet olivat kuivahtaneet. What in the world??



Näin kauniit ne nuput olivat vielä torstaina...


Ja nyt sunnuntaina ne olivat maassa... :(

Olimme tosiaan tänä viikonloppuna saaressa potkaisemassa mökkikauden käyntiin. Toin sieltä tuliaisena sormustinkukan alun, joka pääsi toisen, viime vuonna istuttamani viereen.
Lisäksi mukaan tarttui pieni lemmikin alku. Ne ovat ihan lempikukkiani nimeä myöten. Forget-me-not. Kuinka sydäntäsärkevän herkkää.


Tulppaanit eivät vielä tänäänkään kovasta auringonpaisteesta huolimatta ole jaksaneet avatutua...


Mutta vieläkin on lisää puutarhajännää. Nimittäin ennen kun polkasimme mökille, istutin kaksi pionia! Oi, näistä pallukoista olen haaveillut jo pitkään! Olen vertaillut varmaan 30 eri lajia ja lopulta shortlistasin n. 10 sopivaa. Ja ei kun Muhevaiselle kyselemään. :)

Kuulemma kaikki ovat yhtä helppoja, joten valinta olisi minut. Näin ollen kotiin kannettiin ihanan värinen Raspberry Sundae ja valkoinen kaunotar Duchesse de Nemours. Ei hitsi näitä nimiä... :D :D

No joo, he pääsivät pihan aurinkoiseen ja suojaiseen paikkaan, toivottavasti lähtevät kukoistamaan.

Ostin myös jo pari tomaatintaimea (Gardener's delight -kirsikkatomaatti ja Black Cherry -kirsikkatomaatti) sekä kesäkurpitsan. Vielä tosin ei kannata heitä kuulemma laittaa maahan, sillä yöt ovat kylmiä. Tällä viikolla istuttelen ne kuitenkin, toistaiseksi ne venailevat eteisessämme ikkunan äärellä varjossa.

Pihastamme löytyy myös ihanainen kirjopikarililja. Tänään se oli jo näin kypsä. :)


Niin ja silloin viikko sitten siitä valtavasta nokkossatsista tuli vain muutama pieni pussukka. :) Mutta näillä pärjää yli talven ja nokkoskeitto heilauttaa aina säännöllisin väliajoin kesään.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti