sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vapun puutarhakuulumisia

Kevät on jo pitkällä. Ihanaa, kun kolmipäiväisen Wappu-viikonlopun myötä pääsi vihdoin kunnolla ruopsuttelemaan. 



Pääsiäisen aikoihin alkoivat kasvit kunnolla pilkistellä. Sitten säät kylmenivätkin, ja kaikki tuntui pysähtyvän. Tulppaanit ovat tehneet takapihalla tuloaan jo pitkään. Ja samoin krookukset. Tosin ne alkavat kukkimaan vasta nyt!


Naapuripihoissa krookukset ovat jo kauan sitten tulleet ja menneet. :) No, meillä hissukseen. Yksi urhoollinen näyttää jo kukalta.



Olen aivan innoissani viime syksynä kylvämistäni tulppaaneista. :)  Ne ovat niin tomeran näköisiä. Ja lehtien keskellä pilkistää ihanan iso, jykevä nuppu. Pian, pian, pian...



Viime kesänä siirtämäni sormustinkukat, malvat ja mitä-muita-niitä-nyt-olikaan eivät varsinaisesti koskaan päässeet pihassamme kukoistamaan, mutta sieltä ne nyt innokaasti nousevat!

Yhdessä viime syksynä kylvettyjen lilojen kanssa. :)




Rakentelimme tänään myös uuden kukkapenkin ja kasvimaan. Koko pihamme on käännetty ympäri vesivahingon ja uuden sadevesikaivon asennuksen myötä, joten ajankohta oli mitä paras puutarhasuunnitteluun. Samalla pihasta kaadettiin pari isoa puuta.

Uudesta kukkapenkistä löytyy jo Äidin puutarhasta lainattuja unikoita, sekä lupiineja - yhtiä lempparikukkiani. :)


Kylvin viime syksynä myös valkosipulia ja maa-artisokkaa "pihan perälle". Ja sieltähän ne nousevat! Saivat kehykset ympärilleen.


Olen myös aloittanut tänä keväänä täysin rinnoin kukanalkujen haalimisen. :D Miten loistavaa touhua! Sain äidiltä viime reissulla kovasti kevätkukkia (jotain sinisiä ja jotain hyasintteja... ja jotain valkoisia, olisivatko olleet lumikelloja?).

Istutin ne etupihan aurinkoiseen kulmaan, sekä takapihalle väriä tuomaan.


Takapihalta löytyy muutakin jännää! Ilmeisesti kirjopikarililja, tuo ihana ruudullinen könsikäs, tekee tuloaan jälleen! Tämmöisiä löytyi muutama. :D


Ja metsän puolelta bongasin jokusen tämmöisen keltaisen... Otan innollani tiedon vastaan, mistä kasvista on kyse. Olen vielä aika huono kukkarintamalla...


Etupihallakin pyyhkii hyvin. Kuunliljat nousevat terhakkaasti ja kohta nuo varjon narsissitkin varmaan aukeavat.

Kyllä kevät on kiva!!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti