maanantai 6. heinäkuuta 2015

Puutarha kesä-heinäkuun vaihteessa

Voi hui, mitä kaikkea puutarhassa olikaan viikon aikana tapahtunut!
Olin viikon mökillä ja mieheni lähetti kyllä tunnollisesti muutaman kerran "etenemiskuvia", mutta yllätyinpäs tästä rehevästä meiningistä silti. :) Hellepäivät tekivät tehtävänsä.

Tältä meidän hyötykasvipuolella näyttää nyt.


Ja tässä aamutunnelmia 29.6. Paljon on tapahtunut viikossa!


Rakensimme tomaatille telineen vanhoista airoista, jotka toimme mökiltä. Tosi söpön näköiset mielestäni. Niistä nartsit alas taimiin, niin johan tukee. :)

Yllätyin suuresti siitä, että kesäkurpitsa oli riehaantunut täysin ja kasvattanut ison läjän kukkia ja pari hedelmän alkuakin. Jee jee!


Avomaankurkku oli vielä paljon pienempi, mutta kovasti rönsyää. :)


Ja puhumattakaan näistä pinaateista ja salaateista! Istutin kahta eri pinaattia; "Campagnaa" ja "Matadoria". Näistä Campagna (vasemmalla) on huomattavasti paremman makuinen ja kasvaa nätimmin, valitettavasti vain nämä siemenet jo loppuivat. Ensi vuonna pitää muistaa!


Olen kerännyt pinaatti- ja salaattisatoa jo ämpäritolkulla. Salaatteja on tullut pyöräyteltyä ja pinaattia olen ryöpännyt pakkaseen. (Lehdet vain isoon siivilään ja parin minuutin höyrytys. Valutus, pussitus ja pakastus. :))


Eli tältä minun kirsikkatomaattini näyttävät nyt. Olin alkukesästä ihan varma, että niiden taru on lyhyt. Ja mikä uskomaton spurtti niillä onkaan ollut! Ja täynnä ihania pikkuvarkaita (jotka siis kuuluu nyppiä pois.


Tässä alla olevassa kuvassa (23.6.) he ovat jo hieman toipuneet alkukriisistä. :) Kesäkurpitsakin on vielä niin pieni... Herneet oikealla joutuivat jänisten popsimiksi. Olen sen jälkeen pitänyt hallaharsoa niiden päällä ja hyvin ovat siellä alla kasvaneet. :)


Niin ja maa-artisokka on noussut jo hyvä tovi sitten! Tältä he näyttävät nyt yhdessä valkosipuleiden kanssa. Hyvin ovat jääneet tuonne jälkeenpäin rakennetun reunuksen alle. :D


Ja tässä he 23.6. vastanousseina.


Karviaissatoa on tulossa. :) Viime vuonna rastaat söivät joka ikisen marjan. Muistan hyvin. Perjantaina lähdimme mökille ja katsoin että oi vitsit, sunnuntaina marjat ovat kypsät ja sitten herkutellaan. Sunnuntaina kun palasimme, ei pensaissa ollut MARJAN MARJAA! Ne ryökäleet olivat vielä ajoittaneet täydelliseen kypsyyteen...

Tänä vuonna rastasverkko on jo visusti paikallaan. :)



Ja sitten kukkapuolelle!


Näin upealta näyttävät liljat, jotka sain äidiltä viime syksynä. Istutin ne lokakuussa ja jes, kyllä kukoistaa! :D Hitsi mikä onnistumisen riemu, kun olen ihan noviisi näissä kukkajutuissa. :D


Ja toinen riemun aihe näkyykin tuossa takapuolella. Nimittäin uusi lempparini sormustinkukka. <3 
Tutustuin kukkaan kerran Kuopiossa hyvän ystäväni pihalla, majesteetilliset kukat jäivät elävästi mieleeni. Sormustinkukkia löytyi yllättäen myös mökiltämme ja roudasin niitä myös kotiin. 

Nyt valkoiset yksilöt kukkivat sekä etu- että takapihalla. :D 

Ärsyttävä tuo savinen alue kukkamaan takana. Hitsin vesivahinko ja piharemppa, jos ensi vuonna jäljet lopulta häiviäisivät...

Meno on kuitenkin vielä huomattavasti vaatimattomampaa kuin mökillä, missä kukkamaa suorastaan notkuu punaisista ja valkoisista kukista. Oi että oli kaunista!!

Aamutunnelmia mökillä
Ja mikä mahtava kärkikukka pariin kasviin kasvoikaan. Ihan kuin eri laji. Ystäväni sanoi näitä leopardikukiksi. :)


Haluan näitä punaisia kotipihaankin!


Vielä yksi mökki vs. koti -kuva. Vähän on kirittävää. :)


Ritarinkannukseni voivat myös komeasti. Siniset alkoivat kukkia ensin suunnilleen 23.6. ja valkoiset vasta tällä viikolla. Tosin ne humahtivat paljon pidemmiksi. Onneksi väsäsin tuet ympärille ajoissa. :)


Tässä siniset 23.6. 


Ja sitten lisää äidiltä saatuja kasveja, jotka istutin touko-kesäkuun vaihteessa. Jalopähkämö kukkii aivan superkauniisti!


Ja sitten meidän ja naapurin rajalla kukkii aivan uskomattoman kaunis puu! Mikä tämä on? Valkoiset ruusun näköiset kukat ovat kahden - kolmen metrin korkeudessa. Tosi mahtava!


Kaivelin muuten toukokuun lopussa maantien varresta malvoja. Itse asiassa samasta paikasta, josta poimimme häihimme ikkunanlautakukkia kolme vuotta sitten. :) Ne olivat alkaneet huveta paikasta, joten halusin muutaman talteen omaan pihaan.

Malvat viettivät jokseenkin rentoa elämää ensimmäiset viikkonsa pihassamme, mutta nyt niissä on nuput! <3 Jes! Aukeamista odotellessa.


Ukonhatuissa on myös nuput. :)


Kuunliljat olivat kasvattaneet varret ja nuput tämän kuuman viikon aikana. :)


Rhododendronit ovat nyt kukkineet aikalailla loppuun. Ensimmäiset kukat aukesivat tänä vuonna 7.6.

7.6.
Ja voi miten upeasti ne kukoistivat...

15.6.
23.6.
Meidän toinen sireeni sai tänäkin vuonna vain kaksi kukkaa aikaiseksi. :) Nyt ne ovat jo ohikukkineet. Tämä kuva 23.6.


Pioneiden kanssa kävi vähän köposti. Molemmat uudet taimeni tekivät nuput, mutta ne kuivuivat pois! Mietin ensin, johtuiko se siitä että muurahaiset imivät ne kuiviin. Nuput olivat suorastaan täynnä niitä...

Mutta googlailujen jälkeen tulin siihen tulokseen, että äh, en ala murkkuja torjumaan. Suurimmalla osalla kirjoittajista oli kukat auenneet murkuista huolimatta. Sama juttu meillä mökillä, aina ovat pionit kukoistaneet. Eli en usko muurahaisten tekevän lopullista tuhoa...

Kyllä nämä ensi vuonna kukkivat. :)


Sama mantra pätee kaikkeen. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti