keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Shakshuka sinihomejuustolla ja pitaleivät

Tapaamme ystäväni kanssa aina silloin tällöin lounaalla toistemme luona.

Olemme molemmat äitiyslomalla, joten tapaamiset lasten kanssa ovat aina enemmän tai vähemmän vauhdikkaita. Itse pääsen helpolla vain yhden vauvan kanssa, mutta ystävälläni pieniä lapsukaisia on kolme!

Tärkeintä tapaamisissa ei siis ole ruoka, vaan se kaikki muu. :) Toisaalta olemme molemmat jatkuvasti nälkäisiä, ja (mahdollisimman) kovia urheilemaan, joten ruoan olisi kiva olla myös täyttävää.


Shakshuka täytti vaatimukset, etenkin kun kaveriksi leipasi tuoreita pitaleipiä. Molemmat valmistuivat aivan äärettömän helposti. Suorastaan superhelpolla pääset, jos ostat leivät kaupasta. :)

Ja venyvät aikataulut ei muuten haittaa yhtään. Voit tehdä shakshukan uunivaihetta vailla valmiiksi ja siinähän se odottaa pannulla ruokailijoita. 5 minuuttia ennen syömistä vain munat päälle ja pannu uuniin. 


Shakshuka ei vaadi ihmeellisiä raaka-aineita. Yleensä kaikkea tätä löytyy kaapistani aina. Vähän toki käytin taiteellista vapauttani. Perinteisesti shakshukaan kuuluisi fetajuusto, mutta minun kaapissani oli sinihomejuustoa. :) Ja sehän toimi paremmin kuin hyvin! Suosittelen!

Käytin "pohjana" Kauhaa ja rakkautta -blogin reseptiä, jota muokkailin omannäköisekseni. :)

Jos haluat vielä yhtä helpon jälkkärin, käytä kikherneiden liemi hyödyksi marengeissa!


Shakshuka sinihomejuustolla (2:lle)

1 sipuli
1 pieni punainen paprika
2-3 valkosipulinkynttä
loraus öljyä
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta
n. 1/2 tl chilijauhetta
1 tlk (285 g) kikherneitä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
50-100 g sinihomejuustoa
2 munaa
suolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta ruohosipulia


Pilko sipuli ja paprika, ja murskaa valkosipuli. Lämmitä loraus öljyä pannulla ja kuullota sipuleita ja paprikaa n. 5-8 minuuttia kunnes ne pehmenevät. Älä anna ruskistua.

Lisää mausteet pannulle, jatka kuullottelua n. minuutti.

Lisää myös kikherneet ja tomaattimurska. Anna porista kannen alla hissukseen vartin verran.

Lisää pannulle sinihomejuusto palasina (tai tarjoa erikseen, jolloin jokainen voi lisätä juuston itse).
Riko munat  shakuskan päälle pieniin "kuoppiin".

Nosta koko pannu 200-asteiseen uuniin grillivastusten alle n. 5 minuutiksi. Siinä ajassa munat hyytyvät, mutta keltsi jää löysäksi.

Rouhi päälle vielä suolaa ja pippuria. Silppua reilusti tuoretta ruohosipulia päälle.


Pitaleivistä olen blogannut aiemminkin falafelien yhteydessä.

Pitaleivät (8 kpl)

3 dl vettä
25 g hiivaa / 1 pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
7 dl vehnäjauhoja


Lämmitä vesi.

Sekoita veteen suola, vehnäjauhot ja kuivahiiva (jos käytät tuoretta hiivaa, liota se veteen ennen muiden aineiden lisäämistä).

Vaivaa taikina kunnolla sileäksi palloksi. Anna kohota tunnin verran kaksinkertaiseksi.

Jaa kohonnut taikina 8 osaan ja pyörittele palloiksi. Taputtele pallot noin 15 cm halkaisijan lituskoiksi.
Rakenna pitaleivät suoraan jauhotetun leivinpaperin päälle, mutta jätä pelti vielä alta pois.

Anna leipien kohota vielä puolisen tuntia.

Laita pellit uuniin ja kuumenna uumenna uuni 250 C. Kun uuni on lämmin, vedä leivinpaperi jolla pitaleivät ovat suoraan kuuman pellin päälle. Näin leivät paukahtavat kuoheammiksi.

Paista pitaleipiä noin 10 - 15 minuuttia kunnes ne saavat väriä ja kumisevat onttouttaan.

Anna leipien jäähtyä hieman, halkaise ja nosta tarjolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti