tiistai 16. helmikuuta 2016

Edellisenä päivänä valmistuva lounassalaatti

Olen parhaillaan kotona vauvan kanssa, ja jostain kumman syystä olen alkanut arvostamaan nopeasti syntyviä lounaita, jotka mieluiten valmistuisivat jo edellisenä päivänä mahdollisimman pitkälle. 

Joskus kun juuston saaminen leivän päälle saattaa olla mahdoton tehtävä. Saati omenan pilkkominen. Kun sylissä pyörii vieteri, jonka pienet kädet tarttuvat salamana veitseen, höylään, kuumiin esineisiin, hiuksiin, korviksiin, huuliin... on ihanaa, että jääkaapista voi nostaa valmiin lounaan eteen. :)



Toinen yhtä hyvä syy toimia edellisenä päivänä, on eväslounaan vieminen töihin. Tässäpä molempiin tilanteisiin oiva ohje siis. :)


Raikas lounassalaatti (1:lle)

1 porkkana
1/2 sipuli

jäävuorisalaattia
1/2 avokado
tuoretta korianteria
suolaa
pippuria
Marinadi:
1 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl sokeria
1/2 rkl seesamiöljyä
suolaa
pippuria


Laita porkkana ja sipuli marinoitumaan aamulla tai mielummin jo edellisenä päivänä.

Kuori porkkana ja höylää se ohuiksi lastuiksi esim. juustohöylällä tai vihannesleikkurilla. Pilko sipuli ohuiksi siivuiksi.

Yhdistä kannellisessa astiassa marinadin ainekset, porkkana ja sipuli. Laita kansi päälle, ravista kunnolla ja nosta jääkaappiin maustumaan.

Seuraavana päivänä revi salaatti, pilko avokado ja silppua korianteri. Nosta marinoituneet kasvikset salaattiin mukaan. Lorota vielä loppu marinadi kastikkeeksi. Mausta suolalla ja pippurilla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti